31 joulukuuta, 2012

Goodbye 2012 and thanks for the memories

Tää vuosi on ollu niin huikee, että sitä on vaikee ees sanoiks pukea. Oon nähnyt niin paljon uutta, saanut niin paljon uusia ystäviä, oppinut uuden kielen, saanut uuden perheen, toteuttanut unelmia, pitänyt niin paljon hauskaa, mutta samalla tuntenut sellasia fiiliksiä mitä en oo koskaan ennen tuntenut. Oon oppinut niin paljon elämästä ja maailmasta. Tää vuosi on ehdottomasti ollut yksi parhaista vuosista mun elämästä.

Oon tosi kiitollinen kaikista ihanista kavereista joita mulla on, siellä Suomessa ja nyt myös täällä Brasiliassa. Oon myös niin kiitollinen mun vanhemmille, että ne on mahdollistanu mulle näinkin hienon kokemuksen kuin vaihtovuosi. Oon myös niin kiitollinen että mulla on ihan mahtava hostperhe täällä Brasiliassa. Kiitos kaikille!























Toivotaan, että vuosi 2013 tulisi olemaan vieläkin hienompi, kokemusrikkaampi ja unohtumattomampi. Uudenvuoden lupauksena lupaan nauttia jokaisesta hetkestä enemmän, murehtia vähemmän ja elää joka hetken täysillä. Me vaihtarit aina sanotaan YOLO. Ensi vuonna aion tehdä sellaisia asioita, että voin sanoa tämän vieläkin useammin. Ottaa jokaisen hetken tästä vaihtovuodesta irti.

-Kiira 

30 joulukuuta, 2012

Estou de férias e amando essa vida

Viimepäivät on tullu otettuu ihan loman kannalta. Olkkarin sohvaa oon kuluttanu leffoja kattomalla, nyt on taas pirates of the caribbeanit ja step upit tuoreessa muistissa. Boa Viagemilla on siskon kanssa käyty pariinkin otteeseen, oman huoneen sain oikeen perusteellisesti siivottua tänään ja lenkkeilty ja ratsastettu on myös. Tälleen lomaillessa oon myös innostunu lukemaan, löysin laatikosta muutaman kirjan mistä tykkään. Ensinnäkin tää nälkäpeli portugaliks mikä mulla jäi joskus vähän kesken... Sit myös madventuresin kansainvälisen seikkailijan opas, minkä ostin Suomesta ennen lähtöä ja jota luin täällä alkuaikoina tosi paljon. Tosi hauska ja hyvin kirjotettu!

Sit vielä yks juttu mistä oon innostunu, kun tässä yks (ja toinenkin) ilta selailin we<3it-sivustoa: DIY eli do it yourself. Menin yks päivä hostäidin kanssa downtowniin ja ostin kaks perus t-paitaa (sieltä saa kaikista halvimmalla, tais maksaa 11 realii kaks t-paitaa eli n. 4e) ja sit niittejä. Musta t-paita oli sellanen reilun kokoinen ja siihen leikkelin tollasen ristin selkään (idea we<3it) ja hihat pois ja kaula-aukon isommaks. Tota ajattelin että voisin käyttää bandeau-topin kanssa. :) Sit laitoin niittejä mut siniseen vanhaan farkkupaidan kaulukseen, niin sai vähän piristystä sekin. Myös mun vaaleet farkkushortsit sai kuparinvärisiä niittejä taskuun, siitä kuvaa myöhemmin. :) Mulla ois vielä valkonen t-paita, mihin suunnitelmana olis kirjottaa joku kiva teksti, kun hostäidin kaapeista löyty just sopivia värejä tähän hommaan. Ehkä muutaman muunkin topin siinä samalla tuunailen, katellaan mitä tulee. :D















































Tällä viikolla mulla on myös ollu kaks ratsastustuntia, kun viime viikolla en päässyt kyytien takia. Torstaina ratsastin Lordilla ja perjantaina Uruguianalla. :) Perjantaina mulla oli tunti aamusta puol 9 aikaan ja sen tunnin jälkeen olin ihan varma, että muutan jonnekkin pohjoisnavalle kun meinasin kuolla kuumuuteen. Vaikka mä kuinka rakastankin tätä lämpöä ja yleensä en ees haluis kylmään, niin välillä tulee tollasia "haluan asua pakastimessa" -hetkiä. :D
































Hahah noi Uruguianan hypyt näyttää näissä kuvissa aina ihan tollasilta sukelluksilta. :D Ja vitsi et toi ratsastuskoulun lainakypärä on tyylikäs... Ainiin, sain muuten hostperheeltä vähän myöhässä joululahjaks laukun mun ratsastussaappaille! Ihanaa, ei tarvii enää missään muovipussissa niitä kannella. :D

Mut siis kuuluu hyvää, fiilikset on menny vähän laidasta laitaan, joku päivä otti ihan suunnattomasti päähän kaikki ja tuli ihan kauhee turhautuminen portugalin kanssa kun en saanu vieläkään rotareitten Suomi-esitelmää valmiiks. Ärsytti niin paljon et päätin mennä nukkumaan, et en sanois kellekkään pahasti. :D Sit taas eilen odoteltiin väsyneinä Boa Viagemin bussipysäkillä bussia varmaan 40 minuuttia ja mä vaan ajatuksissani tuijottelin palmuja ja auringonlaskua, samalla kun jossain soi samba ja ajattelin et hitto oikeesti miten onnekas ja tyytyväinen mä oonkaan. Tällä hetkellä oon jälleenkerran super iloinen, vaikka ei nyt mitään erikoista ookkaan tapahtunu. Ja tää postaus oli nyt tällänen sekava kertomus mun viime päivien tapahtumista ja fiiliksistä, seuraavan kerran ehkä jotain järkevämpää! Uutta vuotta odotellessa, se tulee varmasti olemaan ihan huikee täällä!! Ja tammikuussa suunnitelmissa mm. reissua Salvadoriin tokan hostperheen kanssa, Rio de Janeiron matka ja niin edespäin, niistä enemmän myöhemmin!

-Kiira

25 joulukuuta, 2012

It doesn't always snow at Christmas the way it's meant to do

Those Christmas lights light up the street
Down where the sea and city meet
May all your troubles soon be gone
Oh, Christmas lights, keep shinin' on




Nyt mä kerron teillen mun joulusta, joka on todellakin erilainen kuin mitä olen Suomessa viettänyt. Suomessa joulu on aina jotain erityistä. Siihen valmistaudutaan jo hyvissä ajoin ennen joulukuun 24. päivää, availlaan joulukalenterin luukkuja, lähetellään joulukortteja, ostellaan lahjoja ja katellaan ja kuunnellaan kaikenlaisia jouluohjelmia ja musiikkia. 
Täällä mun hostperhe ihmetteli kovasti kun mun pöydälle ilmestyi joulukortteja ja joulukalenterit. Mitä nää on? Miks nää on sun pöydällä? Itse valmistauduin jouluun täällä leipomalla pipareita, väsäämällä joululahjat hostperheille ja availemalla joulukalenterin luukkuja. Tuli vähän jouluisa olo.



Ihanat pikkusiskot lähetti mulle kortteja Suomesta. <3
Isovanhemmat antoi mulle joululahjan :)

Hostveli osti mulle joululahjaks oman lippiksen, kun se valitti että aina käytin sen omaa kun olin niillä. Hahah, ihana. :D
Jouluaatto me vietettiin puoliksi Gravatássa ja puoliksi Carpinassa. Gravatássa ei oikeastaan mitään jouluista ollut, eikä tehty. Uima-altaassa uitiin ja sen sellaista. Paitsi! Siellä oli sauna (höyrysauna ja ehkä +40astetta, mutta silti sauna!) jossa käytiin. :) Sit mentiin Carpinaan ja siellä oli pieni muovijoulukuusi ja jouluvaloja. Siellä syötiin hyvää ruokaa ja kuunneltiin sellaista perus brassi-musiikkia. Vaikka mä kuinka sanoin, että en murehdi tästä joulusta, vaikka se onkin erilainen, niin pakko myöntää että kyllä mä päivän mittaan aina mietin että mitä olisin nyt tekemässä jos olisin Suomessa...Tänä aamuna tultiin jo tosi aikaisin takaisin Recifeen kun hostiskällä on töitä. Joulu on tavallaan ohi. Tänään annan itselleni luvan viettää päivää tietokonella, kuunnellen joulumusiikkia ja keskustellen Suomi-ihmisten kanssa ja katson vaikka jonkun jouluisen elokuvan samalla kun syön äitin lähettämiä fazerin konvehteja. Perhe on palannut jo tavalliseen arki elämään, joulu oli vain juhlapäivä muiden joukossa. Mä vielä fiilistelen hetken...

Tälläisissä merkeissä meni mun joulu! +40 astetta oli aatonaattona kun mentiin hostiskän ystävän luokse nazaré nimiseen kaupunkiin, mikä on enemmän sisämaassa. Onneksi Gravatássa ja Carpinassa oli vähän viileempi...
            

When you're still waiting for the snow to fall 
Doesn't really feel like Christmas at all...

-Kiira

23 joulukuuta, 2012

Recife Antigo

Tänään mentiin hostperheen kanssa Recife antigoon (eli siis Recifen vanhaan kaupungin osaan) ja kun kerran perheen kanssa menin niin uskalsin käyttää kameraa ja vihdoinkin pääsin ottamaan siellä kuvia! Recife antigon jälkeen ajeltiin vähän muuallakin kattelemassa jouluvaloja ja sen sellasta. :)



Me mentiin yhen ostarin katolle ihan huvikseen vaan kattelemaan maisemia ja päästiin todistamaan ihan sairaan hienoa kosintaa. :D Pari ajeli veneellä tuossa joessa mikä on noitten ihmisten vastapäätä ja sit noi ihmiset täällä katolla nosti ton kankaan missä lukee portugaliks että "meetkö naimisiin kanssani?". Sit siellä oli ilotulituksia ja sellanen jouluvaloilla koristeltu bussi mikä soitti häämusiikkia. Awwwwwww

Kivat jouluvalot täällä :D


Huomenna lähetään Carpinaan hostiskän äidin luokse ja siellä vietetään joulu. :) Eli seuraava postaus tulee varmaan sit vasta joulun jälkeen, joten HYVÄÄ JOULUA, FELIZ NATAL, MERRY CHRISTMAS vaan kaikille!

-Kiira

ps. Mun sisko dip dyed-värjäs mun hiukset uudelleen niinkun kuvista näkyy, tällä kertaa vähän paremmin, kun viimeks se väri ei näkyny kauheen hyvin ja lähti heti pois...

19 joulukuuta, 2012

Joulu on taas joulu on taas

Joulu on tulossa! Tähän aikaan vuodesta voi lukea monista vaihtariblogeista kaikenlaisia valitusvirsiä kun masentaa kun joulu ei tunnu samalta kuin Suomessa ja kauheesti on ikävä perhettä ja suomalaisia jouluperinteitä. Tottakai sitä itelläkin on ikävä näitä juttuja, mut oon kuitenkin ajatellu, että vaikka tää tulee varmasti olemaan ihan täysin erilainen joulu ja pakko sanoo että ei mulla ihan hirveesti oo sellasta normaalia joulufiilistä ollut, niin silti en nyt tästä masennu, enkä rupee itkemään että miten ikävä mulla on sitä jouluhössötystä. Kerkii siitä Suomen joulusta nauttii sit ens vuonnakin ja tänä vuonna pitää ottaa kaikki irti tästä Brasilialaisesta joulusta. Vaikka meillä ei oo täällä kotona edes joulukuusta, eikä maassa todellakaan oo lunta, niin oikeestaan muutama juttu on saanu mut tässä lähipäivinä joulumielelle ja erittäin iloiseksi.

Ensinnäkin leivoin yks päivä tässä pipareita! Edellisenä iltana jo tein taikinan (mistä söin sit jo illan aikana varmaan puolet heheh... se vaan on niin hyvää!) Seuraavana päivänä leivoin sit itse piparit ja ne onnistu kyllä hyvin. Vähän pelotti, kun en oo uskaltanu mitään suomalaista täällä leipoo sen jälkeen kun syksyllä koitin tehdä ja se meni ihan pieleen... Mut siis piparit onnistu tosi hyvin, ei niistä kyllä kauniita tullu, mut hei makuhan se on pääasia. :D Tein tollasen ehkä vuosisadan rumimman piparitalonkin... :D Mut piparit meni kyllä hyvin kaupaks, pitää tässä joku päivä leipoo lisää.
























Sit toinen juttu mikä saa mut joulufiilikselle, on joulukalenterit! :D Sain sillon äitin lähettämässä paketissa suklaajoulukalenterin ja sit mun kaveri lähetti mulle tollasen pienen kuvakalenterin, kiitti niistä! Ei nää brassit oikeestaan aluks ees tajunnu mitä noi joulukalenterit on, mut nyt mun siskot käy mun huoneessa melkein joka päivä tarkistamassa et oonko jo avannu kalenterit ja aina kysyy et saako nekin avata, ihanat. :D

Sit vielä yks juttu. Oon saanu nyt muutamankin paketin Suomesta ja voi että kun niiden saaminen on aina niin ihanaa! Sen viimeisimmän äitin lähettämän paketin jälkeen tuli paketti mun tädin perheeltä ja siellä oli vähän suomenkielistä lukemista, salmiakkia, suklaata ja jenkki-purkkaa (sain kaks pussii jenkkipurkkaa paketissa ja otin toisen mukaan sinne vaihtariviikonloppuun ja vaihtarit söi melkein kaikki ne purkat kun tykkäs niin paljon :D). Sit mun hyvältä kaverilta tuli pieni paketti, missä oli kanssa karkkia ja sanaristikoita, että en unohtais suomenkieltä ja -makuja. :D Ihanaa, kiitti paljon!!
























Viime aikoina oon kirjotellu enemmän erikoispostauksia ja muutenkin on ollut aikaa postailla enemmän, kun vaikka mä oon kesälomalla, niin kaikki mun koulukaverit ja siskot tekee vielä vuoden viimesiä ja tärkeimpiä kokeita. Tällä hetkellä siis melkein kaikki mun kaverit vielä opiskelee ihan hulluna, joten mä oon tässä tällä ja viime viikolla ottanu ihan rennosti, nukkunu pitkään, käyny salilla ja lenkkeilemässä, bloggaillu ja kattonu leffoja. Kesäloma ja kohta on joulu!

-Kiira

17 joulukuuta, 2012

Campeonato do Norte Nordeste

Eli siis nyt se lupaamani kisa-postaus! Kisat oli siis torstai-lauantai ja keskiviikkona kävin kisapaikalla vielä ratsastamassa Lordilla. Keskiviikkona menin ihan vaan kevyesti. Joka päivä hyppäsin 90cm ja menin sillä samalla hevosella kuin viimeksi. Olisin muuten mennyt sillä Uruguianalla, mutta tää tuli paljon halvemmaks ratsastaa tällä samalla. Yks toinen poika ratsasti myös tällä hepalla, niin kaikki tallikulut yms. meni puoliks.

Torstaina saatiin siis puhdas rata, mut aika erosi ihanne-ajasta reilu 3 sekunttia niin ei sijoituttu. Mutta olin tyytyväinen rataan ja hevonen tuntui tosi hyvältä! Alla video radasta, kuvaaja ei ollut mikään ammattilainen, niin tarkentuu vasta puolivälissä videoo, mut onpahan nyt video kuitenkin. Kaikenlisäks näytän kauheen isolta, kun sain ton kisapaidan vasta torstaina tuolla kisapaikalla ja se oli aika iso. Illalla sit isoäiti kaventi sitä, niin oli muina päivinä parempi. :)

 

Perjantaina sit tuloksena 4vp, eli yks este tippu. Sanotaanko et perjantaina ei yhteistyö toiminu ihan niin hyvin, en saanu laukkaa tarpeeks laadukkaaks ja paikat ei sattunu ollenkaan kohilleen. Suurimmalle osalle esteistä hyppy lähti joko hirmu kaukaa tai hirveen läheltä ja kaikenlaista säätöö. Kun videolta katoin radan, niin ei se nyt miltään katastrofilta näytä, mut ei se kauheen hyvältä tuntunu. Tän hepan kanssa pitäis aina saada laukka sellaseks hyväks, kun se tosi helposti rupee menemään sellasta pitkää ja ponnetonta laukkaa ja sit se tulee tosi juureen kaikkia esteitä ja tiputtaa...
 






Lauantaina koko rata oli täynnä pelkkiä linjoja. Suhteutettuja ja kaikenmaailman kaarevia linjoja oli peräkkäin sellasten tiukkojen mutkien jälkeen. :D No heti alussa oli sellanen ihan suora suhteutettu, mihin mulla oli tarkotus saada väliin 6 laukkaa ja ihan sujuvasti tulinkin sen sillä kuudella laukalla, mut jostain syystä kakkos este sit tippu. Sit kolmonen oli pysty sellasen tiukan mutkan jälkeen ja siitä mentiin ohi... Sen jälkeen ite ryhdistäydyin vähän ja loppurata sujui ihan tosi hyvin ja laukka oli varmaan parempi kuin koskaan tän hepan kanssa ja paikat osu kans tosi hyvin. Mut joka tapauksessa 8vp oli lauantain tulos.

Oli kyllä ihan huikeeta päästä kisaamaan tälläsissä vähän isommissa kisoissa. Mutta arvatkaa vaan miten pieneltä se 90cm tuntu ja näytti, kun joka päivä sitä edeltävä luokka oli 140cm... :D Tällä viikolla jatkuu treenit ja katotaan millon ois seuraavat kisat ja millä hevosella ratsastelen nyt jatkossa. Vielä tässä ois vaikka mitä treenattavaa, mm. mun on pakko päästä eroon tosta tavasta, et välillä esteen päällä käännyn noin paljon jo seuraavaan suuntaan :D

-Kiira